|
Kirjoittaja
"Suklaan pehmeä kosketus, leivosten huumaava tuoksu, kerman pehmeä maku kielellä" Leipuri-kondiittorin sekä suurtalouskokin aikaansaannoksia esittelevä blogi, tunteella ja sydämellä..Kondiittorin Ammattitutkinto suoritettu 01/2011. Nyt äippälomaillaan ja nautitaan elosta kotosalla kissojen ja miehen kera. Jauhot pöllyää Tampereella.
Yhteydenotot: cakedream@luukku.com Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 |
26.09.2011 - 18:57
Viikonloppuna juhlittiin siskoni kihlajaisia pohojalaaseen tyyliin Ilmajoella. Tein juhliin kaikenlaista tarjottavaa ja kakut oli tietysti pääosassa. Juhlijoita oli yhteensä arvioitu tulevaksi 120 joten siltä pohjalta sitten töihin
(ohjeessa vähensin sokerin määrää ja pohjana toimi suklaa browniespohja) Osallistun tällä kakulla myös Nami-hiiren syksyiseen kakkukisaan.
Tein yhden ison kakun ja kolme pienempää pyöreää hyydykekakkua. Koristeena on suklaa "lehtiä"joita värjäsin elintarvikesprayllä. Lisäksi koristeena on musta ja punaviinimarjan tertut ja sokerikoristeet.
Iitajuhlien kakut ovat perustäytekakkuja joihin käytin reunaan myös värjättyjä suklaa"lehtiä". Sisällä vaniljakermaa, itse keitettyä mansikkahilloa ja lemon curdia. Kakkukuva on tilattu UllanUnelmasta.
Onnea Virpi ja Ville!
|
Kategoriat
Ahkerien leipurien ihania blogeja
|
Writing an essay or dissertation for your certificate requires that you speak to your audience (your professor) and use words that are familiar to him or her. If possible, write the essay or dissertation that is in their area of expertise.
Academic essay writing
I Like Your Opinion.Thanks A Lot..:)
Custom Dissertation
Finance Dissertation Help
Management Dissertation
dissertation writing
Dissertation Help uk
Thesis Samples
Master Thesis
how to write graduation thesis
Research Proposal Topics | UK Dissertation Writing Services
term paper writing service
custom term paper
Buy Dissertation | Literature Review | Research Methodology
college term paper guide | term paper guru | term paper writing